Luonnontuotteiden kaupallisessa hyödyntämisessä perinteisesti suuri osa keruutuotteista viedään raaka-aineina tai puolijalosteina maasta. Esimerkiksi luonnonmarjoja ja –sieniä toimitetaan pakastettuna ja puhdistettuna tai puolijalosteina Keski-Euroopan elintarviketeollisuudelle edelleen esimerkiksi mehuiksi ja hilloiksi valmistettavaksi. Toiminnasta vastaavien suurten keruuyhtiöiden lisäksi alalla on runsaasti vain luonnontuotteiden ostoon ja välittämiseen keskittyneitä pieniä yrityksiä. Suomessa jatkojalostusta harjoittavien yritysten tuotteet ovat suurimmaksi osaksi kotimarkkinoita varten, joskin näillä yrityksillä on myös pienimuotoista vientiä. (Kangas K. 2001, Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002)
Pääosin raaka-ainekauppaa harjoittavien keruuyritysten kannattavuus on heikentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Suomen liityttyä Euroopan Unioniin 1995 alalta poistui tullisuoja, ja kotimaisen raaka-aineen kilpailukyky heikkeni. Tullisuspensiojärjestely (pidättäytyminen tullin kantamisesta) on vähentänyt suomalaisten luonnontuotteiden kilpailukykyä keskeisellä vientialueella Keski-Euroopassa. Tuonti erityisesti EU:n ulkopuolisista maista, erityisesti Itä-Euroopasta ja Aasiasta on lisääntynyt koko EU:n alueella, myös Suomessa. Kannattavuuden heikentyminen on johtanut myös pienten alalla toimivien välittäjäyritysten vähenemiseen. Luonnontuotteiden ostotoiminta on keskittynyt ja verkostona harventunut. (Luonnontuotealan teemaryhmä 2000, Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002, Tullihallitus)
Kilpailun kiristymisellä ja tuontisuojien poistumisella on ollut vaikutusta luonnontuotteiden poimijahintoihin, minkä on arvioitu vaikuttavan poimintaa vähentävästi (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002). Korkea elintaso, pitkät välimatkat ja polttoainekustannukset nostavat keruun kustannuksia, jolloin maailmanmarkkinahintoja seurailevat poimijahinnat ovat kerääjän kannalta alhaisia. Uhkana keruun vähenemiseen nähdään myös keskeisten satoalueiden, syrjäisen maaseudun väestön ikääntyminen ja väheneminen. Selkeänä poikkeuksena alalla on ollut metsäsienten, erityisesti herkkutatin, keruun lisääntyminen viime vuosina uusien raaka-aineen vientimarkkinoiden löydyttyä: herkkutatista on ollut kysyntää ja niistä on pystytty maksamaan kohtuullista poimijahintaa.
Korkean kotimaisen raaka-aineen hinnan korkeuden lisäksi yritysten kannattavuutta heikentävät raaka-aineen saannin tasaisuuden varmistamiseksi tarvittavat varastointijärjestelyt. Satovaihtelujen ohella laadun säilyminen edellyttää korkeatasoisia kylmävarastointitiloja. Investointien lisäksi itse varastoinnista syntyy kuluja. Myös varaston arvo sitoo yritysten varoja. Metsämarjojen ja –sienten osalta on maksettu vuosittain varastointitukea pitkäaikaista varastointia harjoittaville, pohjoisen tuen alueen yrityksille. (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002)
Suomessa merkittäviä luonnontuotteita jalostavia teollisuusyrityksiä on vähän, mutta ne käyttävät suuren osan erityisesti marja- ja sienialan kotimaassa hyödynnetystä kaupallisesti poimitusta sadosta vaikkakin näidenkin yritysten tuonti on lisääntynyt muiden EU-maiden yritysten tapaan. (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002)
Pienten luonnontuotteiden jatkojalostusta harjoittavien yritysten määrä on kasvanut merkittävästi 1990-luvun lopulta lähtien (Luonnontuotealan teemaryhmä 2000). Maaseudulle on haettu uusia elinkeinolähteitä perinteisen maa- ja metsätalouden täydentäjäksi tai korvaajaksi. Toimintaan on myös suunnattu merkittävästi kehittämisvaroja (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002). Perinteisen marjojen ja sienten jalostamisen lisäksi yritystoimintaa on syntynyt uusia luonnon raaka-aineita hyödyntäen. Myös tuotekehitys erikoistuotteita kohti on mennyt eteenpäin. Pienten jatkojalostusyritysten työllistävä vaikutus on niiden määrän ansiosta merkittävä. Pieni yrityskoko ja tuotannon volyymi kuitenkin rajoittavat yritysten tuotekehitystä ja markkinointia.
Suomalaisten vientitoimintaa harjoittavien keruuyhtiöiden menettäessä kilpailukykyään EU:n talousalueen elintarviketeollisuuden raaka-ainesaanti tapahtuu entistä voimakkaammin Itä-Euroopasta ja Aasiasta. Viennin kilpailukyky on yhteydessä myös Suomessa jatkojalostusta harjoittavien yritysten toimintaan, koska pienjatkojalostajat hankkivat merkittävän osan käyttämästään raaka-aineestaan keruuyhtiöiltä. Jatkojalosteiden osalta on odotettavissa, että esimerkiksi hilloja ja mehuja ryhdytään tuomaan suuressa määrin. EU:n tasolla on mahdollista, että elintarviketeollisuus siirtää tulevaisuudessa tuotantoaan Itä-Eurooppaan ja Aasiaan, jolloin jalostetut massatuotteet valmistetaan halvan raaka-aineen ja työvoiman maissa. (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002)
Luonnontuotteiden markkinoiden, EU:n oman raaka-aineen käytön ja alan yritysten menestymisen kannalta tuotteiden erilaistamisella arvioidaan olevan merkitystä. Mahdollisuuksia nähdään olevan jalostusasteen nostamisessa esimerkiksi luonnontuotteiden arvoaineita ja korkeaa teknologiaa hyödyntäen. Ongelmana on se, että erikoistuotteitakin voidaan valmistaa tavallisesti tuontiraaka-aineesta. Erikoistuotteiden lisäksi yrityksissä voidaan keskittyä paikalliseen toimintaan kotimarkkina-alueella tai kaupan merkkituotevalmistukseen. (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002)
Markkinoiden kiinnostuksen luonnontuotteita kohtaan odotetaan kasvavan tulevaisuudessa. Kuluttajakäyttäytymisessä alan kannalta myönteisiä trendejä ovat mm. kiinnostuksen vahvistuminen terveellisyyttä, terveysvaikutteisuutta, ympäristömyötäisyyttä ja eettisyyttä kohtaan. Suuntaukset lisäävät tuotekehityksen ja erikoistuotteiden merkitystä. Keskeistä näiden mahdollisuuksien hyödyntämisessä on tarkka markkinoiden tuntemus. (Metsämarja- ja sienialan erityistoimet –työryhmä 2002, Rutanen & Luostarinen 2000)
|
|
|
|
