Metsäsienten raskasmetallipitoisuustutkimus
Teollisuusmaissa haitallisten raskasmetallien pitoisuudet maaperässä ovat kohonneet. Joillakin alueilla myös sienistä on löydetty raskasmetalleja yllättävän paljon. Suomessa metsäsienten raskasmetallipitoisuuksia tutkittiin vuosina 1993-1994 Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessa selvitettiin laajalla otannalla merkittävimpien kauppasienten raskasmetallipitoisuudet painottaen erityisesti kauppasienten keräilyalueita. Tutkimuksessa oli mukana seitsemän keskeistä luonnonvaraista kauppasientä: keltavahvero, suppilovahvero, herkkutatti, punikkitatti, haaparousku, isohapero ja mustatorvisieni. Näytteet kerättiin satunnaisesti valitulta 60:tä paikkakunnalta taajama-alueiden ulkopuolelta niin, että kasvupaikka ei ollut lähellä teollisuuslaitoksia ja etäisyys lähimpään tiehen oli vähintään 50 m ja mieluimmin yli 200 m liikennetiheydestä riippuen. Näytteitä oli myös virosta.
Tutkimuksessa määritettiin 615 sieninäytteestä haitalliset raskasmetallit lyijy, kadmium ja elohopea. Sienten raskasmetallipitoisuus vaihteli lajikohtaisesti. Sienten raskasmetallipitoisuuksissa ei ollut selviä alueellisia eroja, mutta Uudenmaan läänistä kerätyissä sienissä lyijypitoisuudet olivat suurempia kuin muualta Suomesta kerätyissä sienissä. Tuorepainoa kohden laskettaessa keskimääräinen lyijypitoisuus oli 0,033 mg/kg, elohopeapitoisuus 0,025 mg/kg ja kadmiumpitoisuus 0,079 mg/kg. Sienten keskimääräiset lyijypitoisuudet jäivät selvästi alle sallitun enimmäisrajan 0,1 mg/kg. Vain suppilovahveron ja isohaperon lyijypitoisuudet ylittivät satunnaisesti enimmäisrajan, ja niissä oli myös eniten lyijyä. Pienimmät lyijypitoisuudet olivat haaparouskussa ja punikkitatissa. Sienten lyijypitoisuudet olivat pienempiä kuin kymmenen vuotta aikaisemmin tehdyissä kotimaisissa ja ulkomaisissa tutkimuksissa saadut pitoisuudet. Virosta kerätyissä sienissä oli selvästi enemmän lyijyä kuin meillä. Metsäsienien kulutuksen perusteella lyijyn saanti sienistä on hyvin vähäistä, vain noin 0,033 mg/hlö/vuosi. Useimmissa sienissä lyijy- ja kadmiumpitoisuudet olivat pienempiä kuin kasveissa sallittu enimmäismäärä 0,1 mg/kg. Kuitenkin herkku- ja punikkitatin kadmiumpitoisuuksien keskiarvo ylitti sallitun raja-arvon. Virosta tulleissa näytteissä kadmiumpitoisuudet olivat saman suuruiset kuin meillä. Sienilajien keskimääräisen kadmiumpitoisuuden perusteella saisi 100 gramman päivittäisestä herkkutattiannoksesta noin 27%, punikkitatista 29% ja keltavahverosta vain 0,04% sallitusta viikkoannoksesta. Sienille ei ole olemassa raja-arvoa elohopealle, mutta jos kalojen elohopean enimmäismäärää 0,5 mg/kg tuoretta kalaa käytetään raja-arvona, ei metsäsienten elohopeapitoisuudet ylittäneet sallittua raja-arvoa. Sienilajikohtaisesti elohopeamäärien vaihtelu oli varsin pientä. Sienten elohopeapitoisuuksissa ei ollut alueellisia eroja. Virosta kerätyissä sienissä elohopeapitoisuudet olivat vastaavat kuin meillä. Kuten muiden raskasmetallien myös elohopean saanti sienistä on merkityksetöntä. Ruokasienistä raskasmetallien kertyminen elimistöön on hyvin pientä, eikä kohtuullinen päivittäinen metsäsienten syönti nosta raskasmetallien saantia yli FAO/WHO:n mukaisen viikkoannosrajan.
Lisätietoja:
Eurola, Merja, Pääkkönen, Kirsti & Varo, Pentti 1996: Raskasmetalli sienissä. Elintarvikeviraston tutkimuksia 7/96.
Kirsti Pääkkönen
Elintarviketeknologian laitos,
PL 27
00014 Helsingin yliopisto
puh. 09 – 191 58 652
fax. 09 – 191 58 460
|
|
|
|
