etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot
Luonnontuotteilla tarkoitetaan sekä luonnonvaraisia että puoliviljeltyjä marjoja, sieniä ja yrttejä sekä erikoisluonnontuotteita. Luonnosta jokamiehenoikeuksien nojalla kerättävät tuotteet muodostavat luonnontuotealan ytimen, mutta maanomistajan luvalla kerättävät materiaalit ovat kasvattaneet viime aikoina merkitystään. Luonnontuotealaan kuuluu kaikki em. tuotteisiin liittyvä toiminta talteenotosta yritystoimintaan, neuvontaan, koulutukseen ja tutkimukseen.

Näille sivuille on koottu luonnontuotealaan liittyvää tietoa ja linkkejä. Lisätietoa alasta saat mm. alla mainittujen toimijoitten kautta.

Luonnontuotealan teemaryhmä toimii Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän määräajaksi nimittämänä, luonnontuotealalla toimivana asiantuntija- ja yhteistyöelimenä. Sen keskeisiä tehtäviä ovat toimialan koordinointi ja kehittämistyön yhteensovittaminen, yrittäjyyden kehittymistä tukevan asiantuntijajärjestelmän rakentaminen sekä alan tarjoamien uusien mahdollisuuksien esilletuonti ja vahvistaminen mm. hyvinvointialalla. Teemaryhmän toimikausi jatkuu vuoden 2009 loppuun. Teemaryhmän kokoamaa materiaalia ylläpidetään näillä sivuilla.

Arktiset Aromit ry on valtakunnallinen luonnontuotealan toimialajärjestö, joka tekee luonnon marjoihin, sieniin ja yrtteihin liittyvää menekinedistämistyötä, valmistaa ja välittää alan tiedotus- ja koulutusmateriaalia sekä järjestää luonnontuotealan tapahtumia.


Näiden luonnontuotealan sivujen toteuttamista on rahoittanut Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä.

Luonnontuoteala »
 
Marjat, sienet ja yrtit »
Erikoisluonnontuotteet »
Koriste- ja käsityömateriaalit »
Kylpy- ja hoitoturve »
Luonto- ja maaseutumatkailu
Riista ja metsästysmatkailu »
Luonto- ja maisemapalvelut
Kalat ja ravut
Puu
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry