Luonto on Suomen matkailun paras vetovoimatekijä. Kaupungistuminen on lisännyt tarvetta luontoelämyksille ja -opastukselle. Luonnosta vieraantuneet ihmiset tarvitsevat ja haluavat luonto-oppaan mukaansa retkille tulkiksi ja turvaksi. Viime vuosina lisääntyneeseen luontomatkailuun kohdistuukin edelleen runsaasti kasvuodotuksia.
|
|
Luontomatkailulla tarkoitetaan luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin perustuvaa vastuullista matkailua. Luonto ja sen vetovoimaisuus ovat tärkeässä asemassa tarjottavan matkailupalvelun toteutuksen ja houkuttelevuuden kannalta. Erilaisten aktiviteettien toteutusympäristön lisäksi luonto tarjoaa elämyksiä mm. maisemien ja hiljaisuuden aistimisen kautta.
|
|
Maaseutumatkailu on osa luontomatkailua ja -yrittäjyyttä. Kestikievaritoiminnasta ja mökkien vuokraamisesta on kehittynyt maalaisympäristössä tapahtuvaa, monipuolista matkailupalvelutarjontaa, jossa luontoympäristöllä, maaseutukulttuurilla sekä paikallisuudella on suuri merkitys. Alan yritykset ovat tyypillisesti perheyrityksiä, suurelta osin sivutoimisia. Maaseutumatkailu voi pitää sisällään mm. majoitusta, ruoka- ja kokouspalveluita sekä erilaisia ohjelmapalveluita, joiden tarjoamisessa usein tukeudutaan ympäröivään maaseutuyhteisöön.
|
|
Ohjelmapalveluita tarjoavien yritysten määrä on kasvanut viime vuosina. Pienten, luontopalveluihin keskittyneiden yritysten lisäksi alalle on kehittynyt isoja ohjelmapalvelutaloja. Pienet yritykset voivat esimerkiksi erikoistumisen kautta tuottaa joustavia ja räätälöityjä aktiviteetteja sekä tarjota alihankintana lisäpalveluita alan kärkiyrityksille. Luonto- ja eräoppaita toimii alalla sekä yrittäjinä että työntekijöinä.
|
|
Yleisimpiä aktiviteetteja ovat talvisin kelkka-, mönkijä-, koira- ja porosafarit sekä kesällä melonta, veneretket, kalastus, ratsastus ja patikkaretket. Myös luontoseikkailut, tiimivalmennukset, hyvinvointimatkat sekä erikoisharrastetoiminta ovat tyypillistä ohjelmapalvelutarjontaa.
|
|
|
| |