etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot
Riistaa tarhataan useaan eri tarkoitukseen

Kiinnostus riistalihaa kohtaan on kasvanut viime aikoina niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ravintolat pyrkivät hankkimaan ruokalistoilleen yhä erikoisempia ja laadukkaampia tuotteita. Lisäksi varsinkin matkailuun liittyen riistaruoilla lienee merkittävä asema kotimaisuuden ja suomalaisuuden edustajana. Kotimaisen riistalihan kohdalla kysyntä ylittääkin tällä hetkellä tarjonnan. Metsästyksen avulla ei riistalihan kysyntää voida useinkaan tyydyttää. Metsästysmatkailunkaan tarpeisiin eivät luonnonriistakannat aina riitä. Tarhauksen avulla voidaankin vähentää alkuperäisiin kantoihin kohdistuvia metsästyspaineita. Lisäksi riistalihaa käyttävät tahot suosivat tarhattua riistalihaa mm. sen tasalaatuisuuden vuoksi.

Riistantarhaus voidaan jakaa riistan käyttötarkoituksen mukaan. Nisäkkäitä tarhatessa tarhaus voidaan jakaa pääasiassa lihantuotantoa varten tapahtuvaksi tarhaukseksi sekä siitoseläimien tuottamiseksi tapahtuvaksi tarhaukseksi. Lintutarhauksen tarkoitus voi puolestaan olla edellisten lisäksi tarhausta metsästystarkoitusta tai kenneltoimintaa varten. Lisäksi voidaan vielä erottaa tarhaus riistanhoidollisiin tarkoituksiin sekä tarhaus muun kuin metsästysmatkailun (esimerkiksi eläinpuistot yms.) tarpeisiin. Tarhausmenetelmissä on eroja tarhattavan riistan käyttötarkoituksen mukaan.

Riistantarhauksen osalta lainsäädäntö on uudistunut hiljattain. Mm. muutoin kuin riistanhoidolliseen tarhaukseen sallittavien eläinlajien listaan on tullut muutoksia. Riistantarhausta koskevia lakeja ja asetuksia löytyy mm. metsästyslaista- ja asetuksesta, eläinsuojelulaista ja –asetuksesta sekä eläinlääkintälaista- ja asetuksesta.

Luonnontuoteala »
Marjat, sienet ja yrtit »
Erikoisluonnontuotteet »
Koriste- ja käsityömateriaalit »
Kylpy- ja hoitoturve »
Luonto- ja maaseutumatkailu
Riista ja metsästysmatkailu »
 
Luonto- ja maisemapalvelut
Kalat ja ravut
Puu
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry