Markkinointi kompastuskivenä? Luontoyrittäjyys on monasti yrittäjyyttä, jossa keskeinen osa toimintaa on itse tekeminen, tuotteiden valmistaminen. Markkinointi jää helposti turhan vähälle huomiolle. Hyvä markkinointi, joka pohjautuu omien markkinoiden tuntemiseen on kuitenkin yksi yrityksen menestyksen ehdottomista kulmakivistä. Markkinoinnissa on katsottava tulevaisuuteen. Ei riitä, jos yrityksellä on tänään tarpeeksi asiakkaita. On jatkuvasti panostettava nykyisen asiakaskunnan säilyttämiseen ja uusien asiakkaiden saamiseen tulevinakin vuosina. Pienten yritysten markkinointiresurssit, niin rahalliset kuin ajallisetkin, ovat usein varsin rajalliset. Yhteistyöllä voidaan parantaa pienten yritysten mahdollisuuksia markkinoinnin saralla, esimerkiksi muodostamalla yhteistyörenkaita eli ns. markkinointirenkaita. Markkinoinnin kohdentaminen oikealle potentiaaliselle asiakasryhmälle on myös tärkeää. Tämä puolestaan vaatii kunnollista markkinoiden sekä oman asiakaskunnan tuntemista, mikä edelleen vaatii asiakaskyselyitä ja markkinatutkimuksia. Markkinointiin liittyen järjestetään yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville suunnattuja kursseja ympäri maata mm. kauppaoppilaitoksissa ja yrittäjäopistoissa. Lisää tietoa markkinoinnista löytyy myös alla olevien linkkien kautta.Katso aiheeseen liittyen myös Keskeisiä yrittäjyyslinkkejä -sivumme.
|
|
|
Kansainvälistyminen Finpron palvelut markkinoinnissa ja kansainvälistymisessä (mukana mm. kansainvälistymisen Online-palvelu ja laaja messuluettelo)
|
|
Kuluttajaviraston yrityspalvelut Kuluttajaviraston kokoama tietopankki yrityksille tuotesuunnittelusta, käyttöohjeista, markkinoinnista, mainonnasta ja asiakaspalvelusta |
|
|
|
|
|
|
|
| |