 Luonnontuotealan teemaryhmä toimii Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) määräajaksi nimittämänä, luonnontuotealalla toimivana asiantuntija- ja yhteistyöelimenä. Keskeisimpinä tehtävinä teemaryhmällä ovat toimialan koordinointi ja kehittämistyön yhteensovittaminen, yrittäjyyden kehittymistä tukevan asiantuntijajärjestelmän rakentaminen sekä alan tarjoamien uusien mahdollisuuksien esilletuonti ja vahvistaminen mm. hyvinvointialalla ja työllistämisessä. Luonnontuotealan teemaryhmän toimikausi alkaa maaliskuussa 2007 ja päättyy vuoden 2009 lopussa.
Teemaryhmän 17 henkilön kokoonpanossa on vankkaa asiantuntemusta alan yrittäjyydestä, tutkimuksesta, koulutuksesta, neuvonnasta, kehittämistyöstä ja hallinnosta. Lisäksi asiantuntemuksessa näkyvät vahvasti alaan liitettävät uudet mahdollisuudet ja kehittämiskohteet mm. hyvinvoinnissa Työssään teemaryhmä tekee laajaa yhteistyötä alan toimijoiden kanssa sekä hankkii tarpeen mukaan ulkopuolista asiantuntemusta.
Teemaryhmän (ja aiempien teemaryhmien) kokoamaa materiaalia ylläpidetään näillä sivuilla. Myös alaan liittyvä sähköinen uutispalvelu toteutetaan tämän sivuston kautta. Tutustu luonnontuotealan sivuihin!
|
|
Teemaryhmän tehtävät
Luonnontuotealan tuotekehitystarpeisiin vastaaminen vaatii tutkimuksen hyödyntämistä, uusien menetelmien ja tekniikoiden kehittämistä ja alalle soveltamista sekä erityisesti vankkaa sitoutumista yhteistyöhön. Luonnontuotteiden jatkojalostuksen osalta kehittämistoiminnan tarpeet kohdistuvat entistä enemmän uusien innovatiivisten erikoistuotteiden tuotekehitykseen. Toimintaa voidaan tukea tuotekehitysverkostojen avulla.
Luonnontuotealan tarjoamien mahdollisuuksien täysimääräiseksi hyödyntämiseksi tarvitaan eri maantieteellisillä ja osaamisalueilla tehtävän kehittämistyön kokoamista luonnontuotealan asiantuntijajärjestelmäksi. Tämän tehtävänsä osalta teemaryhmä hakee tiivistä yhteistyötä alaa kehittävien toimijoiden ja hankkeiden suunnalta. Lähitulevaisuuden mahdollisuus on myös luonnontuotteiden monipuolinen yhdistäminen erilaisiin hyvinvointipalveluihin ja matkailuun. Yrittäjyyden kehittyminen luo uusia työmuotoja ja kohdistaa uusia haasteita ammatilliselle koulutukselle.
Luonnontuotealan teemaryhmän tehtäviä ovat:
• koota, koordinoida ja kehittää luonnontuotealaa sekä tehdä aloitteita yhteistyössä alan toimijoiden kanssa • rakentaa luonnontuotealan ja luontoyrittäjyyden monialaista asiantuntijajärjestelmää sekä vastuuhenkilöverkostoa elinkeinohallintoon ja alalle merkittäviin organisaatioihin • vahvistaa luontoalan yrittäjyyteen liittyvää kansainvälistä yhteistyötä • selvittää ja kehittää hyvinvointiteeman tarjoamia mahdollisuuksia luontoalan yrittäjyydessä ja työmarkkinoilla • edistää alan tutkimus-, kehittämis- ja koulutushankkeita alueellisesti ja valtakunnallisesti sekä tukea niiden yhteistyötä laaja-alaisten kehittämishankekokonaisuuksien luomiseksi • kehittää ja toteuttaa alan tiedotusta sekä tuoda esille luonnontuotealaa ja luontoyrittäjyyttä
Teemaryhmän puheenjohtajana toimii professori Oiva Nissinen Rovaniemeltä. Sihteerinä ryhmässä toimii Juha Rutanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista Seinäjoelta.
Lisätiedot:
Luonnontuotealan teemaryhmän puheenjohtaja Oiva Nissinen, professori, Rovaniemi, puh. 045 110 3800, sähköposti oiva.nissinen@pp.inet.fi
Luonnontuotealan teemaryhmän sihteeri, projektipäällikkö Juha Rutanen, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki, puh. 040 5737 568, sähköposti juha.rutanen@helsinki.fi
Luonnontuotealan teemaryhmän kokoonpano
Puheenjohtaja
Oiva Nissinen, professori, Rovaniemi
Varapuheenjohtaja
Veli-Markku Korteniemi, toimitusjohtaja, Lapinnova Oy
Jäsenet
Bertalan Galambosi, vanhempi tutkija, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Mikkeli
Eeva Karjalainen, tutkimusasiantuntija, Metsäntutukimuslaitos
Leena Kotsalo, ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö
Katri Kranni, puheenjohtaja, Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry
Kalevi Kupiainen, toimistonjohtaja, Kerimäen työvoimatoimisto
Janne Lampolahti, koulutusvastaava, Porin ammattiopisto / Metsäopisto
Irja Mäkitalo, Lapin luonnontuotekoordinaattori, ProAgria Lappi
Juha Perkkiö, kehittämispäällikkö, Rovaniemen ammattikorkeakoulu
Jorma Pessa, suunnittelija, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus
Sari Piiponniemi, puheenjohtaja, Luonnontuoteteollisuus -yhdistys
Heli Pirinen, luonnontuoteneuvoja, ProAgria Kainuu
Eveliina Pöyhönen, projektipäällikkö, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus
Kari Ruokonen, teknologia-asiantuntija, Lapin TE-keskus, Teknologian kehittämisosasto
Jari Siivari, toimitusjohtaja, CRS Biotech Oy
Sihteeri
Juha Rutanen, projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki
|
|
|