 |
 |
|
|
 |
Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinto uudistui
Opetushallitus on kesäkuussa päättänyt uudistetuista Erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon perusteista, jotka on otettava käyttöön 1.8.2012 lähtien aloitetuissa tutkintosuorituksissa. Ennen tätä aloitetut tutkintosuoritukset on suoritettavissa entisten perusteiden mukaan 31.7.2014 mennessä.
Uusissa tutkinnon perusteissa on aiempaa enemmän valinnaisuutta, jolloin tutkinnon suorittaja voi paneutua työssään tarvitsemaansa osaamiseen. Tutkinnon suorittaminen edellyttää yhden pakollisen ja vähintään neljän valinnaisen tutkinnon osan suorittamista. Pakollisessa osassa korostuu erä- ja luonto-osaamisen lisäksi laadukas asiakaspalvelu luontoympäristössä. Valinnaisissa tutkinnon osissa on mahdollista osoittaa opastuspalveluissa sovellettavissa olevaa erityisosaamista luontoympäristössä.
Valinnaisia osia ovat muun muassa luonnossa liikkumisen opastamisessa, yritystoiminnasta, eläinohjelmapalveluiden järjestämisessä, erityisryhmien opastamisessa, erä- ja maastoruokapalveluiden järjestämisessä sekä metsästysoppaana toimimisessa. Myös kansainvälisten asiakkaiden opastamiseen luonnossa on oma tutkinnon osansa. Lisäksi tutkinnon suorittaja voi valita yhden osan jostain muusta soveltuvasta ammatillisesta perus-, ammatti- tai erityisammattitutkinnosta.
Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry edustajineen on vahvasti osallistunut tutkinnon uudistamistyöhön, jolla samalla nostetaan alan ammatillisen tutkinnon profiilia.
Uusiin tutkinnon perusteisiin voi tutustua Opetushallituksen verkkosivuilla
|
«Takaisin uutisiin
|
|
 |
|
|
|
 |