etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot

Suomen terveysväitelista toimitettu komissiolle

Suomen lista elintarvikemarkkinoilla käytettävistä terveysväitteistä on toimitettu Euroopan komissiolle. Komissio julkaisee koko EU:n yhteisen listan elintarvikkeiden markkinoinnissa sallituista terveysväitteistä 31.1.2010 mennessä.

EY:n ravitsemus- ja terveysväiteasetus edellyttää, että jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle 31.1.2008 mennessä listan terveysväitteistä. Kyseiset väitteet kuvaavat ravintoaineen tai muun aineen vaikutusta kasvuun, kehitykseen ja elimistön toimintaan, tai psykologisia toimintoja ja käyttäytymistä, tai laihtumista, painon kontrollointia, näläntunteen vähentymistä, kylläisyyden tunteen lisääntymistä tai ruokavalion energiasisällön vähentymistä.

Väitteen esiintyminen Suomen listalla ei tarkoita sitä, että viranomaiset olisivat hyväksyneet väitteen käytettäväksi elintarvikkeiden markkinoinnissa.

Maa- ja metsätalousministeriön komissiolle toimittama lista on laadittu elintarvikealan toimijoilta saatujen tietojen pohjalta. Tiedot perustuvat Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran vuonna 2006 tekemään kartoitukseen sekä siihen myöhemmin tehtyihin täydennyksiin.

Väitelistalle on liitetty mukaan kansallisten asiantuntijoiden väitteistä antamat alustavat kommentit. Ennen listan julkaisua Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA arvioi terveysväitteet tieteellisesti.

Suomen viranomaiset ovat lähettäneet komissiolle tiedoksi myös erillisen listan niistä terveysväitteistä, jotka toimitettiin viranomaisille ainoastaan englanninkielisinä. Viranomaiset tai kansalliset asiantuntijat eivät ole tarkastelleet tässä listassa esitettyjä tietoja. (Finfood)


Lisää aiheesta:

Suomen terveysväitelista

Englanninkieliset väitteet

Raportti: Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran vuoden 2006 kartoitus


Lähde: Finnfood


«Takaisin uutisiin
Aikaisemmat kuukausiesittelyt
Tietoa sähköpostiisi
Valokuvakilpailu »
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry