etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot

Ruokaelämys kruunaa Wild Taigan matkailupalvelut

Kainuussa matkailupalveluita tarjoava verkosto Wild Taiga on voittanut tittelin Vuoden 2008 nouseva matkailukohde Suomessa EU-komission järjestämässä Destination of Excellence in Finland -kilpailussa. Wild Taiga oli myös lehdistön suosikki. Matkailutoimittajien kilta ry kiitteli muun muassa yrityksen verkkosivuja.

Kymmenien Kuhmossa ja Suomussalmella toimivien yritysten ja muiden organisaatioiden tarjonta on koottu Internettiin selkeäksi kokonaisuudeksi, josta on helppo poimia vaikkapa karhunkatselua rajan tuntumassa tai koko perheen melontaretki majavanpesälle.

Hyvät retkimuonat ovat olennainen osa retkikokonaisuutta. - Kukaan ei muista, milloin kävi viimeksi Lanzarotella, sen sijaan ruokaelämys luonnossa muistetaan, toteaa verkostoon kuuluvan Kalevala Spiritin toimitusjohtaja Akke Virtanen.

Virtanen kuvailee Wild Taigan filosofiaa luonnon ja ihmisen tasapainotteluksi. Ruokalistalla metsän ja maan sato ovat pääroolissa. Kansainvälisiä ruokia pääosin ulkomaalaisista koostuvalle vierasjoukolle ei tarjota. - Laajennettu käsite lähiruuasta sisältää mahdollisimman paljon suomalaisia makuja. Kaikki ruoka on tehty paikallisista, luonnossa esiintyvistä raaka-aineista.

Virtanen vakuuttaa, että niin gourmet-tason ravintolassa kuin elämysseikkailuilla ja kannonnokassa nautittavilla retkilounailla käytetään samoja hyviä raaka-aineita. - Olemme vastavirtaa ketjuille ja ylikansalliselle tarjonnalle. Ennen ajomatkaa Lappiin rytmittivät erilaiset taukopaikat. Nyt pysähdellään joka paikassa samanlaisissa ABC-ketjun taukopaikoissa. Me olemme erilainen vaihtoehto, shamaanimainen Virtanen juttelee.

Kulttuurivientiä käytännössä

Seminaarissa, jossa julkistettiin Suomen nouseva matkailukohde, nousi esiin myös se, että matkailu on tärkeä osa kulttuurivientiä. Wild Taigan vuodenkulkuun se on kuulunut jo pitkään. Kainuulaiset ovat olleet saksalaisten joulumarkkinoiden vakiovieraita suomalaisine ruokineen ja glögeineen jo kymmenen vuoden ajan.

- Viime jouluna glögimme valittiin Saksan joulumarkkinoiden parhaaksi Glühweiniksi. Meille naureskeltiin, kun lähdimme glögin kanssa Glühweinin kotimaahan, mutta ei naureta enää, myhäilee Virtanen.

Ennestään tuttujen Stuttgartin, Hannoverin ja Leipzigin lisäksi kainuulaiset suuntaavat tänä vuonna todennäköisesti myös Luxemburgin ja Linzin joulumarkkinoille.

Kilpailulla uudet kohteet esiin

European Destinations of Excellence -hankkeen ja nyt käydyn kilpailun tavoitteena on nostaa matkailijoiden suosioon uusia ja poikkeuksellisia kohteita. Euroopan mittakaavassa pyrkimyksenä on tasoittaa ruuhkahuippuja ja sesonkeja.

Suomen kilpailun kärkikolmikkoon sijoittuivat Wild Taigan lisäksi Saimaan Charmantit Etelä-Savosta ja Suomen Kivikeskus & Koli Pohjois-Karjalasta. Valintakriteereissä painotettiin paikallista kulttuuria ja elämäntapaa, kohteen liiketoimintaa, kestävää toimintatapaa ja innovatiivisuutta.

Wild Taigasta arviointiryhmä totesi, että kohteen ydin on paikallinen arjen kulttuuri ja elämäntapa, jonka yksi vahva ulottuvuus on luontosuhde. Kohteessa on hyödynnetty paikallista kulttuurista tietoa ja mukana on vahvoja kulttuuri- ja taidetapahtumia. Käytännön aktiviteetteja tukevat Luontokeskus Petolan sekä Juminkeon tutkimustyö.

Raadin mukaan Wild Taiga edustaa uudenlaista, verkostomaista toimintatapaa. Kohde on selkeästi organisoitunut ja pyrkii suunnitelmallisesti kohti yhdessä laadittuja tavoitteita, joiden saavuttamista seurataan. Kohde toimii kestävällä tavalla suhteessa ympäristöön ja huomioi ekologista kestävyyttä edistävät toimet. Verkostoitumisen myötä on syntynyt laaja resurssipohja. Yhteistyö mahdollistaa monipuolisen palvelutarjonnan ja asiakkaan tekemät valinnat.

Kilpailu on osa Euroopan komission European Destinations of Excellence -hanketta. Kilpailuun osallistuu 20 jäsenmaata, Suomi ensimmäistä kertaa. Kansallisen kilpailun järjestäjinä toimivat työ- ja elinkeinoministeriö, opetusministeriö ja Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus. Wild Taiga palkitaan European Tourism Forum -tilaisuudessa syyskuussa Ranskan Bordeaux'ssa yhdessä 19 muun eurooppalaisen kohteen kanssa.

Lähde Finfood

www.wildtaiga.fi

«Takaisin uutisiin
Aikaisemmat kuukausiesittelyt
Tietoa sähköpostiisi
Valokuvakilpailu »
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry