etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot

Metsäsieniä on turvallista syödä

Etelä-Suomen metsäsienten kivennäis- ja hivenainepitoisuudet on selvitetty 12 sienilajia käsittäneessä tuoreessa tutkimuksessa. Yleisesti kivennäis- ja hivenalkuaineiden keskimääräiset pitoisuudet olivat metsäsienissä pieniä. Ainoastaan kuusen herkkusienen syömistä suositellaan vältettävän sen suurten hopea- ja elohopeapitoisuuksien vuoksi.

Tutkimuksessa selvitettiin myös herkkutattien, kangastatin, kantarellin, korvasienen, lampaankäävän, mustan torvisienen, orakkaiden, punikkitattien, rouskujen, suppilovahveroiden ja ukonsienen pitoisuudet.

Vaikka tutkittuja sieniä kerätään ja syödään Suomessa yleisesti, on niiden sisältämiä kivennäis- ja hivenalkuainepitoisuuksia tutkittu viime vuosina vain vähän. Tutkimuksessa tutkittiin 16 alkuaineen pitoisuudet. Kalsium, koboltti, kupari, rauta, magnesium, mangaani, seleeni ja sinkki ovat ihmiselle välttämättömiä kun taas hopea, alumiini, kromi, elohopea ja platina ovat myrkyllisiä. Muita tutkittuja alkuaineita ovat molybdeeni, rubidium ja vanadiini.

Sen lisäksi, että kuusen herkkusientä suositellaan välttämään, suositellaan kangastattia kulutettavan vain pieniä määriä, enintään 0,6 kiloa viikossa, sen korkean rautapitoisuuden vuoksi. Suurehkon hopeapitoisuuden takia herkkutatteja suositellaan syötävän kohtuudella, enintään 1,1 kiloa viikossa. Muita metsäsienilajeja voidaan tutkittujen kivennäis- ja hivenalkuainepitoisuuksien puolesta syödä säännöllisesti ja turvallisesti.

Kuusen herkkusienen ja herkkutattien runsaan kulutuksen välttämistä on suositeltu myös aiemmassa tutkimuksessa, jossa havaittiin, että kuusen herkkusienen keskimääräiset kadmium- ja lyijypitoisuudet ylittivät EU:n viljellyille sienille asettaman korkeimman sallitun pitoisuuden raja-arvon. Lisäksi herkkutattien ja korvasienen kadmiumpitoisuudet ylittivät EU:n asettaman raja-arvon.

EU:ssa on valmisteilla hanke, jossa pyritään määrittämään raja-arvot elintarvikkeiden sisältämille haitta-ainepitoisuuksille. Nyt julkaistun tutkimuksen tuloksia on käytetty hankkeessa olennaisena osana, kertovat Suomen ympäristökeskus ja Kansanterveyslaitos. (Finfood)

Lisätietoa:
Element Concentrations in Wild Edible Mushrooms in Finland. The Finnish Environment 25/2008


Lähde: Finfood


«Takaisin uutisiin
Aikaisemmat kuukausiesittelyt
Tietoa sähköpostiisi
Valokuvakilpailu »
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry