 |
 |
|
|
 |
Sienten cesium-pitoisuuden vähentämiseen ohjeita
Kotimaisten sienten cesium-pitoisuus ylittää paikoin yhä EU:n raja-arvon 600 becquereliä kilossa. Sienten syöntiä ei ole kuitenkaan syytä rajoittaa cesiumin takia, sillä oikein käsiteltyinä ne ovat turvallista ja herkullista syötävää. Eviran ja Säteilyturvakeskuksen uudessa Sienten käsittelyohjeet -esitteessä neuvotaan, miten radioaktiivista cesiumia voidaan vähentää.
Sienissä on yhä jäljellä Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta vuodelta 1986 peräisin olevaa radioaktiivista cesiumia. Sitä voidaan kuitenkin vähentää jopa 80 prosenttia liottamalla tai keittämällä sieniä. Sekä tuoreita, kuivattuja että suolattuja sieniä kannattaa liottaa tai keittää runsaassa vedessä. Käsittelyn teho paranee käytettäessä vettä runsaammin kuin yleisesti neuvotaan tai toistamalla käsittely.
Sienistä, joita ei tarvitse keittää, voidaan irrottaa kuumentamalla niiden oma neste ja heittää se pois. Pois heitettävän veden mukana poistuu myös pääosa cesiumista. Sienten kuivaaminen ilman liotusta ei vähennä cesiumin määrää.
Uusi ohje perustuu Eviran ja STUKin vuonna 2005 käynnistämän tutkimushankkeen tuloksiin. Yhteishankkeessa tutkittiin kalojen ja sienten radioaktiivisuutta Vammalan seudulla. Sieninäytteiden cesium-137-pitoisuuksissa oli huomattavia eroja samankin lajin sisällä. Syynä tähän pidetään erilaisia kasvuolosuhteita sekä laskeuman epätasaisuutta.
Sienten cesium-pitoisuus riippuu keräyspaikasta, mutta myös sienilajista. Vain vähän cesiumia sisältävät kantarelli, herkkutatti, punikkitatti, lampaankääpä, voitatti, mesisieni, huhtasieni, korvasieni ja tuoksuvalmuska.
Niillä alueilla, joille tuli eniten laskeumaa, on enimmäisarvon ylittyminen tavallista haperoissa, kosteikko- ja suppilovahveroissa sekä mustatorvisienissä. Rouskuissa, orakkaissa, kangastateissa, kehnäsienissä ja mustavahakkaissa sen sijaan esiintyy yleisesti yli 600 becquereliä kilossa pitoisuuksia vähäisenkin laskeuman alueilla.
Euroopan unionin komission suosituksen mukaan jäsenmaissa myytävien luonnontuotteiden radioaktiivisen cesiumin pitoisuudet eivät saa ylittää 600 becquereliä kilossa. Suomalaisten sienten cesium-pitoisuus ylittää paikoitellen EU:n enimmäisrajan.
Esite: Sienten käsittelyohjeet
Lähde Finfood
|
«Takaisin uutisiin
|
|
 |
|
|
|
 |