 |
 |
|
|
 |
Luonnontuotealan seminaari Oulussa
Perinteinen luonnontuotealan valtakunnallinen seminaari retkeilyineen järjestetään tänä vuonna Pohjois-Pohjanmaalla 8.–9.10.2008. Ensimmäisen päivän seminaariosuus on Oulussa, jossa kokoontumispaikkana on Hotelli-Ravintola Lasaretti. Lasaretissa on myös mahdollista majoittua. Illalla on yhteinen päivällinen ohjelmineen. Toinen päivä vietetään pääasiassa retkeilyn merkeissä tutustuen lähiseudun luonnontuotealaan liittyvään toimintaan, tuotteisiin ja palveluihin.
Seminaarin keskeisinä teemoina ovat maakunnan toimintaan tutustumisen lisäksi luonnontuotealaan liittyvä tutkimus sekä luonnontuotteet terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Ohjelmassa tarkastellaan myös alan ajankohtaisia asioita, mm. koulutuksen kehittämistarpeita sekä hanketyön sisältöä ja mahdollisuuksia.
Seminaarissa kuullaan mm. paikallisista tuotteissa lentoaseman matkailijavirrassa, yrttialan kehitysohjelmasta, kukkayrttien korjuuvälineistä, mustikkatutkimuksen tuloksista, marja- ja sienisadoista muuttuvassa ilmastossa ja metsätaloudessa sekä pihkasta ja pakurikäävästä. Retkeilyllä tutustumme mm. Oulun Kasvitieteellisen puutarhan luonnontuotealaan liittyvään toimintaan sekä Hailuodon jäkäläyritykseen ja luonnonmateriaalien luovaan käyttöön.
Liitteenä on seminaarin ohjelma, johon saattaa tulla vielä pieniä muutoksia ja täsmennyksiä. Seminaarin järjestää Luonnontuotealan teemaryhmä yhteistyössä mm. Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n ja PSK-Aikuisopiston kanssa.
Luonnontuotealan asioiden käsittelyn lisäksi tapahtuma on tärkeä kohtaamispaikka alan yrittäjille, kouluttajille, kehittäjille ja muille toimijoille. Yhteisen kokoontumisen kruunaa yhteinen illanvietto ohjelmineen. Seminaari tarjoaa uusia mahdollisuuksia vahvistaa toimijoiden, maakuntien ja luonnontuotealan eri osa-alueiden välistä yhteistyötä.
Tervetuloa osallistumaan!
Lisätiedot
Juha Rutanen Luonnontuotealan teemaryhmä puh. 040 5737 568 juha.rutanen@helsinki.fi http://www.luontoyrittaja.fi/luonnontuoteala/
Ohjelma
|
«Takaisin uutisiin
|
|
 |
|
|
|
 |