etusivulle etusivulle
etusivulle haku yhteystiedot

Maisemanhoitourakointia selvitetään Etelä-Pohjanmaalla

Esiselvitys maisemanhoitourakoinnin tarpeesta ja toteuttajista Etelä-Pohjanmaalla

Maiseman- ja luonnonhoitotyöt voivat tarjota maaseutuyrittäjille uusia toimintamahdollisuuksia, joita ei ole vielä riittävästi selvitetty. ”Maaseutuyrittäjä maisemahoitopalvelujen tuottajana” -hankkeessa perehdytään näihin mahdollisuuksiin Etelä-Pohjanmaan alueella.

Maaseutu on ruuan tuottamisen lisäksi ympäristöarvojen ja -hyödykkeiden tuottaja. Peltoviljely tuottaa raaka-aineen lisäksi hoidetun maaseutumaiseman. Monet maaseudulla toimivat yrittäjät, mm. maaseutumatkailu-, retkeily- ja virkistäytymispalvelujen tuottajat, ovat riippuvaisia viljelymaisemasta ja hyvin hoidetusta ympäristöstä.

Maaseutumaisten alueiden, kuten peltojen ja niittyjen, arvostus hoidettuina viheralueina on kasvamassa sekä kaupungeissa että maalaiskunnissa, joissa on tiedostettu hoidetun ympäristön merkitys kunnan imagolle. Hoidettuina viheralueet lisäävät asumisviihtyisyyttä ja soveltuvat hyvin asukkaiden lähiliikuntapaikoiksi.

Taajamissa on useita erityyppisiä maaseutumaisia alueita, joita maaseutuyrittäjät voisivat hoitaa. Tällaisia ovat mm. taajamien reuna-alueet ja sisääntulot, umpeen kasvavat pellot ja näkymät, maisemapellot, viljelyssä olevat pellot, niittymäiset alueet, perinnemaisemat, ranta-alueet, kaavoitusta tai rakentamista odottavat alueet, rakentamattomat viheralueet, liikenteen välialueet ja levähdysalueet ja kunnallistekniikka, esim. voimalinja- ja sähkölinja-alueet. Vähävesistöisen maakunnan maisemassa jokirannat ja näkymät tieltä vesistöön ovat matkailun kannalta arvokkaita. Pellon ja vesistöjen välissä sijaitsevien suojavyöhykkeiden hoitaminen on tärkeää sekä maisemallisesti että vesiensuojelun kannalta.


Maisema- ja viheralueiden hoito - mahdollisuus yritystoimintaan

Ympäristön tilaan ja sen hoitoon tullaan kiinnittämään jatkossa yhä enemmän huomiota ja se on tulevaisuudessa yksi nopeimmin kasvavista toimialoista. Työtehoseuran ja Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen toteuttaman valtakunnallisen ”Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalveluiden tuottajina” - hankkeen (2003 - 2004) tuloksena on saatu tietoa kaupunkien ja kuntien maaseutumaisten alueiden nykyisestä hoidosta, tulevaisuuden tarpeista sekä halukkuudesta käyttää maaseutuyrittäjiä alueiden hoitoon. Kyselyn tulokset osoittivat, että alueiden hoitoon maaseutuyrittäjien avulla on kiinnostusta. Kunnista 98 % oli kiinnostunut käyttämään maaseutuyrittäjien maisemanhoitopalveluja.

Maatiloilla on kalustoa sekä sovelluskelpoista osaamista, työreserviä, joka on lisäkoulutettavissa paikallisen maisemanhoidon tehtäviin. Tarvitaan kuitenkin kohdennettua koulutusta ympäristönhoidosta, jotta yrittäjät pystyvät tarjoamaan laadukkaita palveluja.

Maisemanhoitoon ammattimaisesti suuntautuvat ovat usein toimineet pitkään maa- ja metsätalouden ammateissa. He ovat kiinnostuneita laajentamaan ammattiosaamistaan. Tälle ryhmälle maisemanhoito voi tarjota uuden osa-aikaisen työ- ja lisäansiomahdollisuuden.

Kun maiseman- ja luonnonhoitotyö muuttuu selkeäksi yritystoiminnaksi, niin samalla työn arvostus nousee myös omalla maatilalla. Kiinnostus ympäristötuen erityistukien hakuun lisääntyy, ja muille tarjottavissa ympäristönhoitotöissä voidaan hyödyntää jo hankittua ammattitaitoa ja työkokemusta.


Kunnat ja seutukunnat palveluiden hankkijana

Monet kunnat ovat vähentäneet omaa viheralueita hoitavaa työvoimaansa kustannussäästöjen vuoksi, ja nyt tehtäviä hoitaa yksityinen sektori. Suurten kaupunkien lähialueilla löytyy yleensä tarpeeksi viheralan urakoitsijoita, mutta monilla pienillä kunnilla on vaikeuksia löytää viheralaan erikoistunutta urakoitsijaa.

Kuntien lisätessä seudullista yhteistyötä, kaupunkien ja kylätaajamien maaseutumaiset viheralueet pystytään hoitamaan tehokkaammin ja kustannuksia säästäen. Yksi maisemanhoitoyrittäjä voisi hoitaa työtä useamman kunnan alueella. Tiemaisemassa ei näy kuntien rajoja, joten hoitotyötkin voivat sisältää yhtenäiset pitkät tiealueet tai esimerkiksi laajat kuntakeskusten lähialueet.

Hankkeen tavoitteet

-Selvitetään Etelä-Pohjanmaan kuntien, kaupunkien, seurakuntien, yhdistysten sekä tiepiirin, tiehoitokuntien ja tieisännöitsijöiden tarve ja halukkuus ostaa maaseutumaisten alueiden hoitopalveluja maaseutuyrittäjiltä.

-Kartoitetaan alueen maaseutuyrittäjien halukkuus tarjota viheralueiden hoito- ja kunnostuspalvelua, käytössä oleva konekanta ja koulutuksen tarve.

-Pyritään saamaan 1-2 kuntaa tai muuta yhteisöä kehittämään ympäristöyrittäjyyttä käytännössä. Yhteisöjen alueista selvitetään maaseutumaisesti hoidettavat alueet, jotka voitaisiin hoitaa ympäristöyrittäjien toimesta. Kustakin valitusta yhteisöstä otetaan mukaan yksi pilottikohde, johon laaditaan hoitosuunnitelma, ja etsitään potentiaaliset urakoitsijat. Kunta/yhteisö ja urakoitsija laativat keskinäisen sopimuksen. Kootaan asianosaisten palautetta prosessista.

-Selvityksessä löytynee myös sellaisia alueita, joiden hoidossa voidaan hyödyntää maatalouden ympäristötuen erityistukia, ja näin mahdollistetaan myös rahoituksen löytyminen alueiden hoitoon. Myös luonnonarvojen tiedostaminen ja löytyminen ”käyttämättömiltä” alueilta voi aikaansaada uusia, alueellamme käyttämättömiä malleja virkistysalueiden hoidossa, esim. laiduntaminen julkisilla viheralueilla.

-Selvitetään erityistukisopimuksen tehneiden viljelijöiden kiinnostus ostaa urakointipalveluja (esim. laidunnus, raivaus, niitto) sopimusalueiden hoitoon.

Hankkeen toteuttamisaika on 1.9.2008 - 31.12.2009 ja toteuttajana ProAgria Etelä-Pohjanmaa/Maa- ja kotitalousnaiset. Hankkeen rahoittaa Etelä-Pohjanmaan TE-keskus.

Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut
-toimimaan viheralueiden hoito- ja kunnostuspalveluyrittäjänä
-ostamaan maaseutumaisten alueiden hoito- ja kunnostuspalveluja

Lisätiedot:

ProAgria Etelä-Pohjanmaa/Maa- ja kotitalousnaiset, Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki

Maisemasuunnittelija Anna Wahlberg, puh. 040 5349336, anna.wahlberg(at)proagria.fi
Toiminnanjohtaja Pirjo Väisänen, puh. 0400 463 129, pirjo.vaisanen(at)proagria.fi



  Tiedote

«Takaisin uutisiin
Aikaisemmat kuukausiesittelyt
Tietoa sähköpostiisi
Valokuvakilpailu »
 
 
Copyright © 2005 Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry