 |
 |
|
|
 |
Karhut elinkeinona
Karhujen ja muiden eläinten katselua ja kuvausta tarjoavia matkailun ohjelmapalveluyrityksiä on viime vuosina syntynyt Itä-Suomeen Kuusamon ja Lieksan välille, missä on kaunista, erämaista luontoa ja tiheät karhukannat. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Päivi Eskelisen kokoamassa tutkimuksessa haastateltiin 15 karhujenkatselupalvelua tarjoavaa yritystä. Näistä yhdeksän sijaitsi Kainuussa, neljä Pohjois-Pohjanmaalla Kuusamon alueella ja kaksi Pohjois-Karjalassa.
Katselumatkailuyritykset työllistivät yhteensä yritysten ilmoitusten mukaan 43 henkilötyövuotta, josta varsinaisen karhujenkatselun osuus oli n. 17 htv. Yritysten keskimääräinen liikevaihto oli 215 000 euroa, vaihtelu oli kuitenkin hyvin suurta, 10 000–800 000 euroa. Varsinaisen karhumatkailun osuus liikevaihdosta vaihteli muutamasta prosentista 95 %:iin.
Karhuja katsomaan tuli asiakkaita sekä Suomesta että ulkomailta. Kainuun alueen yrityksissä asiakkaista 63 % tuli ulkomailta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa vähän vähemmän. Ulkomaiset asiakkaat olivat pääasiassa Keski-Euroopasta. Kainuun yrityksissä kävi eniten asiakkaita, keskimäärin 314 vuodessa.
Yritykset arvelivat luontomatkailun kasvavan sekä kotimaakunnassaan että koko Suomessa. Karhujen katselumatkailun lisääntymiseen uskoi 80 % haastatelluista. Mahdollisen kasvun arveltiin tapahtuvan nykyisten yrittäjien laajentaessa toimintaansa. Kasvun esteinä nähtiin hyvien katselupaikkojen puute ja se, että niitä on vaikea saada käyttöön.
Päivi Eskelinen, Karhut elinkeinona – millaisia ovat katselupalveluja tarjoavat yritykset? Riista- ja kalatalous. Selvityksiä nro 15, 2009
Lue lisää: http://www.rktl.fi/julkaisut/j/479.html
Lähde RKTL
|
«Takaisin uutisiin
|
|
 |
|
|
|
 |